Tutkimustoimistot, kuten Gartner ja Forbes keräävät tietoa ja ennustavat, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.
Tulevaisuuden ennustaminen voi olla hankalaa, koska muuttujia on paljon. Osa muutoksesta on kuitenkin hyvässä vauhdissa ja seuraukset ovat jo havaittavissa tai pääteltävissä. On hyvä pitää jalat maassa, mutta samalla seurata kehityksen kulkua ja varautua tulevaisuuteen parhaan kykymme mukaan.
Seuraavassa on parhaat arvauksemme teknologian näkökulmasta, mihin suuntaan vuosi 2023 meitä kuljettaa.
Teknologian kehitys
Tekoäly kuulostaa helposti liian kaukaiselta ja korkealentoiselta termiltä. Käytämme kaikki kuitenkin päivittäin älykkäitä algoritmeja, kun haemme tietoa, teemme ostoksia verkossa, navigoimme matkoillamme, valitsemme viihdettä tai hallitsemme aikataulujamme.
Valmiiden tekoälyratkaisujen ja palvelualustojen valikoima kasvaa kaiken aikaa, ja se tekee teknologian hyödyntämisestä entistä helpompaa pienimmillekin yrityksille. Esimerkiksi CRM-järjestelmät, markkinointi ja mittauslaitteet tuottavat valtavan määrän tietoa, jota voi olla vaikeaa hyödyntää tehokkaasti. Tekoäly ja algoritmit auttavat poimimaan tiedoista tärkeimmät asiat sekä hyödyntämään tehtyjä huomioita päätöksenteossa.
Tekoäly yleistyy vuonna 2023 luonnollisen kielen käsittelyn ja koneoppimisen edistymisen myötä. Tekoäly voi ymmärtää meitä paremmin ja suorittaa monimutkaisempia tehtäviä käyttämällä tätä tekniikkaa.
Esimerkkejä tekoälyä hyödyntävistä ratkaisuista
- Tuotanto: Tuotantoprosesseja seurataan erilaisilla antureilla ja kameroilla. Prosesseja valvotaan, ylläpidetään ja kehitetään datan perusteella.
- Kameravalvonta: Kamerat tunnistavat ihmisiä, esineitä ja toimintoja ja pystyvät reagoimaan tilanteisiin sekä tuottamaan niiden perusteella esimerkiksi numeromuotoista dataa
- Markkinointi: Markkinointijärjestelmät keräävät tietoa, testaavat parhaita kanavia ja tekevät päätöksiä markkinoinnin optimoimiseksi.
- Sijoittaminen: Tekoäly kykenee käsittelemään suuria määriä dataa valtavalla nopeudella ilman virheitä, epäloogisia päätöksiä tai psykologisia ennakkoasetelmia
- Hyvinvointi- ja urheiluteknologia: Erilaiset unta, harjoittelua ja hyvinvointia mittaavat laitteet tuottavat kerätystä datasta arvioita ja kehitysideoita tavoitteiden saavuttamisen tueksi.
- Kielet ja kääntäminen: Käännöstyökalut ja puheenymmärrys parantuvat kaiken aikaa. Tekoäly tuottaa laadukkaita käännöksiä ja puhetta reaaliajassa.
On helppoa hukkua loputtomiin teknologian luomiin mahdollisuuksiin. Avainasia onkin se, kuinka tunnistaa omalle liiketoiminnalle tärkeät mahdollisuudet ja saada ne tehokkaasti omien työntekijöiden käyttöön.
Kaikki siirtyy verkkoon
Verkko sitoo kirjaimellisesti kaikki yhteen. Se on yhdistettyjen antureiden, laitteiden ja infrastruktuurin verkosto, joka kerää tiedot, joita tarvitsemme uudenlaisten ratkaisujen luomiseen. Tätä kutsutaan esineiden internetiksi (IoT).
Perinteisesti yksinkertaisiin laitteisiin ja ratkaisuihin halutaan lisää ominaisuuksia, jotka edellyttävät, että laitteet yhdistetään verkkoon. Esimerkkejä:
- Toimistotilat: Tunnistetaan milloin tiloissa on ihmisiä ja säädetään valaistusta, esitystekniikkaa ja muita laitteita sen mukaisesti.
- Maatalous: Mitataan kasvien kasvattamiseen vaikuttavia arvoja, kuten lämpö, sademäärä ja valonmäärä. Tulosten avulla voidaan tulkita, miten arvot vaikuttavat tuotantoon ja ennustaa, milloin on oikea aika korjata sato.
- Tuotekehitys: Kerätään dataa tuotteen käytöstä ja olosuhteista, joka auttaa huoltotöissä sekä tuotekehityksessä
Tämä on vasta alkusoittoa. Kaikenlaisiin laitteisiin saadaan lisää puhelimista tuttuja älykkäitä ominaisuuksia, kun ne alkavat käyttää hyväksi pilvestä löytyvää älyä.
Kaikki nämä laitteet vaativat lisää laadukkaampia verkkoja. On arvioitu, että 5G ja 6G mullistavat tapamme elää ja työskennellä tulevaisuudessa.
Lue lisää: Käyttäjät arvostavat tehokkaasti toimivaa ja turvallista verkkoa
Tietoturva ja yksityisyys
Kun kaikki siirtyy verkkoon ja rikollisten on helpompaa tienata verkkohyökkäyksillä kuin pankkiryöstöllä, kasvaa tietoturvan merkitys entisestään ja uhkiin varautuminen tulee elintärkeäksi jokaiselle yritykselle.
Jos ennen riitti, että palomuuri piti epäilyttävän verkkoliikenteen loitolla, nyt on tärkeää, että uhkiin pystytään reagoimaan nopeasti myös yrityksen sisäverkossa.
Ihmisten toimista saatavan tiedon määrä kasvaa ja automaation avulla viestejä tulee paljon. Vaikka tieto auttaa kohdistamaan viestejä paremmin, joissain tapauksessa mainonta muuttuu ahdisteluksi. Yksityisyyttä yritetään valvoa lainsäädännöllä ja ihmiset tulevat herkemmäksi ajankäytölleen ja yksityisyydelleen. Asiakkaan etuja ajattelevat ja ihmisläheistä markkinointia tekevät yritykset saavat hyvän tilaisuuden erottua myönteisesti joukosta.
Jopa Google Analytics -palvelun on todettu ennakkopäätöksessä rikkovan GDPR:ää. Yksityisyyden suoja tulee muuttamaan markkinointia ja myyntiä lainsäädännön vuoksi. Ihmiset ovat jatkossa myös tarkempia oman yksityisyytensä ja ajankäyttönsä suhteen.
Lue lisää: Nämä ovat suomalaisten yritysten kolme suurinta tietoturvaongelmaa
Luonto ja ympäristö
Luonto asettaa rajoja taloudelliselle toiminnalle ja se näkyy myös yritysten toiminnassa. Vastuullisuutta markkinoidaan ja osittain toteutetaankin ahkerasti. Kansainvälisillä markkinoilla vihreiden tuotteiden ja teknologian kysyntä kasvaa.
Asiakkaat ja sijoittajat etsivät yhä enemmän vihreitä arvoja. Palveluiden käyttäjillä tulee silti edelleen olemaan hankalaa tietää, ovatko väitteet vastuullisuudesta totta. Yritysten onkin huolehdittava sekä luonnon, että taloudellisten syiden vuoksi, että käytettävät teknologiat ovat ympäristön kannalta kestäviä ja että muutos pystytään toteuttamaan läpinäkyvästi.
Yritysten on myös hyödyllistä varmistaa, etteivät ne tuhlaa arvokkaita resursseja tallentamalla tietoja, joita he eivät tarvitse. Tietojen tallentamien aiheuttaa kustannuksia ja usein samat tiedot on tallennettu moneen kertaan moneen eri paikkaan.
Lue lisää: Valitse oikein, säästä kustannuksia ja kuluta vähemmän
Yhteiskunta ja työnteko
Työn muutos tulee erityisesti vaikuttamaan työn rakenteisiin, työnteon tapoihin ja työnteon mahdollisuuksiin. Nykyinen lainsäädäntö, vakuutukset, tuet, ja työterveys on rakennettu sen ympärille, että työtä tehdään tietyssä paikassa tiettyyn kellonaikaan. Työnteon muutos edellyttääkin koko yhteiskunnan rakenteiden muuttamista.
Lähitulevaisuudessa edellytetään yrittäjämäistä toimintatapaa, jossa projektiluontoinen työ lisääntyy. Myös maiden rajat hämärtyvät ja erityisesti digitaalisissa palveluissa kansainvälinen yhteistyö lisääntyy.
Hyvät kommunikointitaidot, kyky verkostoitua ja toimia globaalisti auttavat työntekijää eteenpäin. Luovuutta tarvitaan melkein tehtävässä kuin tehtävässä.
Teknologia-alalla kehittyneempien ratkaisujen edellyttää enemmän erikoisosaamista. Siksi oppimiskyky ja jatkuva oppiminen, oman osaamisen kehittäminen sekä tiedonhaku ovat myös jatkossa elintärkeitä taitoja.